NUORISOHYVINVOINNIN LISÄÄMINEN LEMPÄÄLÄLÄISILLE NUORILLE

VALTUUSTOALOITE 27.10.2021

NUORISOHYVINVOINNIN LISÄÄMINEN LEMPÄÄLÄLÄISILLE NUORILLE

Nuorisoon panostaminen ja nuorista huolehtiminen on sijoitus kunnan tulevaisuuteen. Hyvin tehty nuorisotyö tukee nuoren kiinnittymistä kotikuntaansa ja nuorille suunnattujen palveluiden merkitys korostuu silloin, kun ne jäävät pois tai niitä vähennetään.

Aloitteemme koskee toimenpiteitä nuorisohyvinnoin lisäämiseksi Lempääläläisille nuorille.

1. Nuorisotilojen aukioloaikojen ja Lempäälän kunnan henkilöresursoinnin kartoitusta.

2. Vapaaehtoissektorin toimijoiden (mm. yhdistykset, säätiöt) kanssa kehitettävän yhteistyömahdollisuuden kartoitusta.

3. Nuorisoviikon järjestämistä

Lempäälän kunnan nuorisotilat Snadi, Kuljun Nuorisokellari ja Sääksjärven Nuorisotalo, ovat tällä hetkellä joko rajatusti avoinna tai täysin suljettu. Kunnalla on tilat mutta tekijät puuttuvat. Toivomme kunnan henkilöstöresurssien selvittämisen lisäksi kehitettävien yhteistyömahdollisuuksien kartoitusta. Vapaaehtoissektorin toimijat voisivat käyttää maksutta tiloja ja tarjota nuorille mielekästä toimintaa silloin, kun kunnan omaa toimintaa ei ole.

Toivomme kunnan kehittävän kestävän ja pitkäkestoisen toimintamallin nuorisoviikon järjestäminen kevät- ja syyskaudella. Nuorisoviikon aikana järjestettäisiin erilaisia tapahtumia nuorille ja kiinnitettäisiin erikoishuomiota heihin. Tapahtumassa voisi olla mukana kunnan lisäksi yrityksiä ja vapaaehtoistoimijoita. Viikko voisi sisältää kulttuuria, liikuntatapahtumia, avoimia ovia tai tietoa kunnan/Lempääläläisten yritysten kesätyöpaikoista.

Me allekirjoittaneet valtuutetut haluamme panostaa Lempäälän nuorten hyvinvointiin ja vapaa-ajan olosuhteisiin.

Aloitteen laatija Lempäälän Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Johanna Kuisla

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa